lauantai 18. kesäkuuta 2011

Marjajäädykekakku



Marjajäädykekakku 

Tätä kakkua söin ensimmäisen kerran kummityttöni syntymäpäivillä pari vuotta sitten. Siskoni oli napannut herkullisen reseptin jostain lehdestä talteen. Alkuperäinen ohje oli mansikkajäädykekakkuun, itse muuntelin tätä hieman. 
 

Pohjaa varten tarvitset: 
  • n. 10 kpl digestivekeksejä 
  • n. 75g margariinia tai voita sulatettuna 

     Täytteeseen tarvitset:
    •  1 litra jäisiä marjoja (itse käytin mitä pakatimesta löytyi; herukoita, mustikoita ja mansikkaa)
    •  1 purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora Vanilla) 
    • 200g rasia maustamatonta tuorejuustoa
    •  sokeria, vaniljasokeria 

      Murskaa digestive-keksit esimerkiksi tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon sulatettu margariini ja painele seos n.26 cm. irtopohjavuoan pohjalle. (Vuoan pohjan ja keksimassan väliin kannattaa laittaa pala leivinpaperia!) Soseuta jäiset/kohmeiset marjat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Vatkaa vaniljakastike. Sekoita vaniljavaahdon sekaan tuorejuusto sekä marjasose. Lisää halutessasi ja maun mukaan sokeria ja vaniljasokeria mausteeksi. Kaada seos keksipohjan päälle irtopohjavuokaan. 

      Pakasta mieluiten yön yli. Ota pehmenemään huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen tarjoilua. Koristele esim. valkosuklaalastuilla.

      Juhlapöydän antimia

      coctail-tikkuja, savulohipiirakka, mutakakku ja tofukasvisvoileipäkakku
      Mutakakkuun löysin ohjeen täältä. Itse vähensin sokerin määrää melkein puolella, ja silti kakusta tuli maukas.

      Nopea mutakakku

      150g sulatettua margariinia tai juoksevaa margariinia pullosta
      1,5 dl (ruoko)sokeria
      1,5dl vehnäjauhoja
      2 munaa
      1-2tl vaniljasokeria
      4rkl tummaa kaakaojauhetta
      0,5 tl suolaa

      Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita ainekset kulhossa ja kaada matalaan kakku/piirakkavuokaan. Paista 20-30 min ja tarjoa haaleaksi jäähtyneenä, tomusokerilla koristeltuna, vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera. Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkka, omani paistui hieman liikaa ja lopputulos oli enemmän kuivakakkumainen kuin mutainen - mutta hyvää silti!

      ***

      Voileipäkakun ohjeen muokkailin yhdistelemällä useammasta eri nettiohjeesta sopivia aineksia, mutta täytteiden suhteen seurasin pääpiirteittäin  Kakkukioskin lihavoileipäkakun reseptiä vaihtaen kinkun tofuun ja jättämällä maksapasteijan pois.  Tarkkoja mittoja en taaskaan tullut laittaneeksi ylös, joten tämä on tälläinen suurpiirteinen ohjeistus...

      Tofuvoileipäkakku (n.10-15 hengelle)

      Täyte 1

      250g savutofua pienenä silppuna (ruskistin kevyesti pannulla sipulin kera) 
      1 prk ranskankermaa
      100-200 g maustamatonta tuorejuustoa 
      (sinappia ja ketsuppia oman maun mukaan)
      tuoretta persiljaa silppuna
      majoneesia oman maun mukaan
      (suolaa&pippuria)

      Täyte 2 

      1 prk ranskankermaa
      100g-200g ruohosipulituorejuustoa
      punaista paprikaa pieneksi pilkottuna
      n. 1-2 dl kurkkupikkelssiä
      majoneesia maun mukaan
      (suolaa&pippuria)

      Leipinä käytin vajaan paketillisen täysjyvävehnäpaahtoleipää ja vajaan paketillisen valmiiksi viipaloitua ruisvuokaleipää (yhteensä ehkä 16 palaa), joista leikkasin reunat pois ja kostutin kasvisliemellä. Perusohje voileipäkakun kokoamiseen löytyy esimerkiksi täältä.

      Kuorrutus: 
      Sulatejuustoa tai
      esim. ruohosipulituorejuustoa ja ranskankermaa.
      Itse taisin sekoitella kuorrutteen ylijääneistä aineksista, tuorejuustoista ja majoneesista.

      Koristele esim. kurkulla, kirsikkatomaateilla, rypäleillä ja yrteillä.

      perjantai 6. toukokuuta 2011

      Vuohenjuustosalaatti


      Uunissa paahdettuja vihanneksia ja vuohenjuustoa kera salaatin

      - salaattia oman maun mukaan
      - rasiallinen kirsikkatomaatteja
      - punasipuli
      - keltasipuli
      - muutama valkosipulin kynsi 
      - pätkä kurkkua
      - hunajamelonia
      - pähkinäsekoitusta / siemeniä
      - pötkö vuohenjuustoa
      - oliiviöljyä
      - mustapippuria ja suolaa
      - sweet chili-kastiketta

      Kuumenna uuni grillivastuksella 225'C. Levitä pellille leivinpaperin päälle huuhdellut kirsikkatomaatit, lohkotut sipulit, n.parin sentin paksuisiksi palasiksi viipaloidut vuohenjuustokiekot ja kourallinen pähkinöitä tai esim. kurpitsansiemeniä. Valuta päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele pinnalle maun mukaan suolaa ja mustapippuria. Paahda uunissa n. 5 minuuttia. Pähkinät kärähtävät nopeasti, samoin juusto sulaa herkästi, joten jos jaksaa ja viitsii, kannattaa paahtaa vihanneksia ensin muutama minuutti, ja lisätä vasta sitten nuo nopeammin paahtuvat ainekset.

      Kasaa lautasille salaattipeti, lisää päälle kurkkua ja meloninpaloja ja lopuksi hieman jo jäähtynyt vuohenjuusto-vihannesseos uunipelliltä. Mausta sweet chili-kastikkeella ja nauti vaikkapa rapean paahtoleivän kera!

      Alkuperäinen ohje löytyi vuosia sitten Pastanjauhajilta.

      sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

      Brunssi



      Viikonloppuisin on aikaa laittaa ja nauttia rauhassa aamiaista. Tämän sunnuntain aamupala nautittiin vasta puoliltapäivin, joten kyseessä lienee ennemminkin brunssi... Vatsat saimme täyteen kikkokelilla, uunituoreilla croissanteilla, vihanneksilla ja hedelmillä. Juomina maitokahvia ja appelsiini-kookosteetä...

      "Kikkokkeli" eli kikhernepaistos

      * n.1,5 dl kikhernejauhoja (gramjauhoja) Jauhoja saa ainakin Punnitse&Säästästä.
      * yrttisuolaa
      * paprikajauhetta
      * mustapippuria
      * 1tl ruokasoodaa
      * n.1 dl vettä

      Täytteeksi maun mukaan esim. pilkottua sipulia, paprikaa, tomaattia, savutofua... tähän sopii mikä vaan, mikä sopii munakkaaseenkin!

      Sekoita kulhossa kikhernejauho, mausteet ja ruokasooda. Lisää vettä niin että saat löysän taikinan. Paista pannulla haluamasi täytteet ja kaada sitten kikhernetaikina päälle. Paista molemmilta puolin tai pilko paistinlastalla palasiksi. Paistos on valmista kun taikina on saanyt vähän väriä ja paistunut munakasmaiseksi.

      sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

      Pinaattisoppaa


      Pinaattikeitto kahdelle

      1,5 rkl voita tai margariinia
      2,5 rkl vehnäjauhoja (käytin täysjyvä)
      0,5 l maitoa
      75g pakastepinaattia
      suolaa ja valkopippuria maun mukaan

      Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää noin puolet maidosta ja sekoita niin kauan, että seos on tasaista ja kiehuu. Lisää loppu maito ja jäinen pinaatti. Sekoita edelleen. Keitä pari minuuttia ja mausta suolalla javalkopippurilla. Tarjoa keitettyjen kananmunien ja ruisleivän kera!

      Alkuperäinen ohje Pirkan.

      sunnuntai 30. tammikuuta 2011

      Illanistujaispurtavaa





      Vietimme iltaa ystävien kanssa, ja halusimme tarjota heille kiitokseksi remonttiapuna olemisesta iltapalaa. Salaattipöydästä jokainen sai koota mieluisensa annoksen.

      Tarjolla oli:
      * jääsalaattia
      * kurkkua, tomaattia, paprikaa
      * marinoituja kikherneitä ja herkusieniä
      * fetaa
      * oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, punasipulia
      * siemensekoitusta
      * curryn makuista pasta-soijasuikalesalaattia

      Salaatin lisäksi oli patonkia sekä tonnikala- ja tofu-rieskarullia. Ohjeen tofurulliin löysin täältä ja sovelsin siitä oman version. Ohjeeni on suurpiirteinen, sillä en laittanut tarkkoja määriä ylös. Tein samanaikaisesti neljää eri täytettä (tonnikalasta ja tofusta myös maidottomat, soijajogurttipohjaiset versiot), joten menin laskuissa jokseenkin sekaisin.



      Tofu-rieskarullat

      * Fazerin täysjyvärieskoja
      * 3/4 pkt savutofua
      * pieni pala sipulia
      * paprikaa
      * pari ruokalusikallista kurkkusalaattia
      * 200g paketti maustamatonta tuorejuustoa
      * kaurakermaa
      *mustapippuria, basilikaa, paprikajauhetta, tarvittaessa yrttisuolaa

      Pilko tofu pienenpieniksi kuutioiksi ja ruskista pannulla sipulisilpun kanssa. (Alkuperäisessä ohjeessa tofua ei paistettu, eikä se varmaan olisi ollut nytkään tarpeen, mutta tulipahan jostain syystä kokeiltua.) Sekoita tofu-sipulisilppu kulhossa tuorejuuston sekaan, notkista kaurakermalla. Lisää pari ruokalusikallista kurkkusalaattia ja silputtua paprikaa maun mukaan. Levitä täytettä rieskan päälle, ja kääri tiukalle rullalle ja leikkaa parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Rullani pysyivät hyvin kasassa ilman coctailtikkuja, joten en niitä käyttänyt. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin tunti - omissani maku oli parhaimmillaan seuraavana aamuna! Täyte oli maistuvaa ja sai kehuja "vannoutuneilta" lihansyöjiltäkin ;). Luulen, että tätä tulee laitettua kasvisvoileipäkakun täytteeksi sitten joskus, kun sellaisen saan aikaiseksi väsätä.

      lauantai 22. tammikuuta 2011

      Tomaattinen kasvishöystö


      Kun katselen telkkaria, katselen mielelläni erilaisia ruuanlaitto-ohjelmia. Viikonlopun alkamisessa parhaita hetkiä ovat (perjantai-illan lisäksi) lauantai-aamut. Hyvin nukuttu yö takana, herääminen ilman herätyskelloa, kiireetön aamiainen, paljon maitokahvia... tänään sanomalehden lukemisen tilalla oli tv ja ihastuttava ( tai vihastuttava) Arvostele mun illallinen Britanniassa, jossa illan emäntä kokkasi persialais-vaikutteista ruokaa. Alkupalaksi tehty munakoiso-chermoula herätti ajatuksen; tänään täytyy kokata jotain tomaattista, munakoisoista ja mausteista! Ruokakaupasta mukaan tarttui aineksia, joista syntyi seuraavanlainen, ratatouillea muistuttava kasvishöystö:

      Tomaattinen kasvishöystö:
      * 1 pieni munakoiso
      * 1 pieni kesäkurpitsa
      * 1/2 paprika
      * 1 keltasipuli
      * 1 punasipuli
      * 3 valkosipulin kynttä (olisi voinut olla enemmänkin!)
      * 1 purkki yrttistä tomaattimurskaa (käytin Pirkan, 450g)
      * rypsi- ja oliiviöljyä paistamiseen
      * loraus punaviiniä, tummaa balsamicoa, vaahterasiirappia (/sokeria/hunajaa), hyppysellinen yrttisuolaa, garam masalaa, mustapippuria yms. maustamiseen. Oman maun mukaan!

      Pilko munakoiso kuutioiksi. Laita kulhoon itkettymään suolan kanssa. Pilko seuraavaksi paprika ja kesäkurpitsa, silppua sipulit. Jos maltat, anna munakoisokuutioiden itkettyä vähintään puolituntia. (Minä en malttanut, mutta ei vaikuttanut lopputulokseen merkittävästi.) Huuhtele munakoisopaloista ylimääräinen suola pois, puristele nestettä vähemmäksi. Kuumenna pannussa öljyt ja heitä munakoisot ruskistumaan. Ripottele sekaan mausteet. Munakoiso imee itseensä paljon öljyä, joten voit halutessasi lisätä sitä ennen kuin sekoitat joukkoon sipulisilpun, kesäkurpitsapalat ja paprikan. Paahda vihanneksia pannulla hetki, lisää joukkoon loraus punaviiniä, tummaa balsamicoa ja tomaattimurska. Huuhtele murskapurkki vajaalla desillä vettä ja kaada pannulle. Makea lisäys, kuten siirappi/sokeri/hunaja taittaa tomaatilta happamimman terän. Hauduta ja kypsennä kannen alla miedolla lämmöllä 10-15min. Tarjoile esim, keitetyn täysjyväohran ja paistetun tofu-pähkinä-seoksen kera, kuten meillä tehtiin. Luulen, että maistuisi hyvin paistetun kalankin kylkiäisinä! Tästä määrästä riitti kahdelle hengelle iltaruuaksi ja höystöä jäi vielä seuraavallekin aterialle. Luulen, että tomaattisen kasvishöystön loppu kokee uudelleensyntymisen kotitekoisen pizzan muodossa huomenissa...